Vihdoin olen yhtä vanha kuin Rudolf Steiner oli kuollessaan.
Kun luin mysteerinäytelmiä, niin naivisti tohtori Straderin kuolemaa niissä tajutessani, tuli mieleen, että Rudolf Steiner kirjoitti siinä oman ennen aikaisen kuolemansa.
42 vuotisen antroposofisen historiani aikana olen nähnyt monen antroposofin ihmeellisesti kuolleen minusta ennen aikaansa. En nyt lähde heitä tässä luettelemaan, mutta niitä on ollut niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Mikä kumma ajaa heitä siihen? Mysteerinäytelmissä syyksi kerrotaan Ahriman. Ahriman ei kuulema tykkää yhtään, että ihmiset eläisivät vanhoiksi. Tämä näyttää liippaavan antroposofeja. Varsinkin sellaisia, jotka ottavat antroposofian joillain lailla kohtalokseen.
Tähän päivään asti olen sitä vältellyt. En ole halunnut kuolla ennen kuin olen sen ikäinen kuin Rudolf Steiner oli kuollessaan. Nyt kun ylitän sen rajapyykin voin lopettaa himmaamisen.
Voin kertoa esimerkiksi sen miten minusta tuli antroposofi. Ensiksi ajoin 14.1.1984 kolarin.
Kun menetin autoni hallinnan, joku ihme valo täytti sisäisyyteni. Totutusti mennyt elämä vilahti silmissäni. Kuulin selkeän kysymyksen: ”Mitä sait aikaan?”. Ilman tuota kysymystä minusta ei olisi tullut antroposofia.
Tuo kysymys sai aikaan, että kahmin luettavaksi minulle aikaisemmin ihan vieraita kirjoja. Yksi niistä oli Rudolf Steinerin Vapauden filosofia (toinen sininen Sielunkalenteri). Olinihmeissäni miten tutulta tuon kirjan teksti minulle tuntui.
Olen tuon kolarinkin jälkeen ollut kyllä jo kuolemassa monesti. Muun muassa kahteen kertaan teatterin valokaluston kanssa, mutta näinä kertoina olen kokenut selkeästi, että vielä ei ole aikani.
Kun on saanut myös olla saattamassa jo moneen kertaa ihmisiä rajan tuolle puolen on suhtautumiseni kuolemaan muuttunut. Se ei olekaan loppu. Työ jatkuu senkin jälkeen. Niin koen.
Siksikin yhteistyössä näkyvän ja näkymättömän maailman kanssa on minun nyt hyvä alkaa olla julkisesti antroposofi. 64 vuotta ja risat on hyvä aika alkaa tulla antroposofina ulos kaapista. Suosittelen!
Minä olen antroposofi lähinnä puheessa, näyttämötaiteessa ja LEATEAtterillani, teatterini ohjelmistolla, niin kuin 42 vuotta sitten olin ylioppilasteatterissa innokas aloitteleva Thalian palvelija.
Harjoittelin silloin juuri pääosaa näytelmään Kristus pysähtyi Teboiliin. Näytelmässä pääosan esittäjä ajaa kolarin. Kolarin harjoittelu aikaan itse ajettuani tajusin, miten kohtalokasta on minulle kun alan uskoa esitykseen, jossa tulen olemaan näyttelijänä mukana.
Nyt alan vihdoin julkisen tietoisesti alkaa uskaltaa uskoa antroposofiaan.
LEATEAtteri 