Ff

Äänteet ovat ikkunoita, ovia ja polkuja korkeampiin maailmoihin. Työntöäänteet (Kk, Pp, Tt, Mm, Nn) muodostavat kiinteitä muotoja, pysyen ääriviivoissaan, mutta puhaltavat äänteet kuten Ffä eivät säilytä muotoaan uloshengityksessä, vaan niitä on kuin puhuessa ’jahdattava’, silllä ne katoavat jo ennen syntymäänsä.

Ffää ei mukamas ole vanhassa suomenkielessä. On se, mutta vain kuuleva huomaa. Nimittäin tuo suomen Vee ääntyy eri konsonanttina takavokaalilla (esimerkiksi Aa) kuin vokaalilla Ii. Takavokaalilla Aa Vee on oikeastaan Ffä tai sama kuin saksalaisilla Vv. Eli sanoissa ’vaahtera’ tai ’vahva’ meillä’ suomalaisilla on suussamme äänne Ffä. Näin myös Kalevalassa esimerkiksi ”vaka vanha Väinämöinen”.

Rudolf Steinerin mukaan Ffä on tietoisuutta viisauden kyllästämisestä tai niin kuin muinaisissa mysteereissä ”Isiksen kokemus uloshengityksestä”. Näyttelijä tämän tietäessään ja tietoa sielussaan kantaessaan rakentaa työhönsä henkistä taustaa. Aspekti tässä on Steinerin sanoin: ”Tiedän, että tiedän.”

Toinen puoli Ffää on äkillinen ohi pyyhkäisevä liike, joka yllättävänä liikkeenä vie huomiosi mukanaan. Esimerkki Aleksis Kiven runoelmasta Paimentyttö:

”Mutta mitä huomasi hän? Metsähiiren hyppäävän keitahalta kannonkoloon kiitäin kitivitinäl.”

Tässä intensiivisessä keskittymisessä ohikiitävään liikkeeseen kokee äänteen Ffä erityisesti. Aina kun astuu, liukastuu itsensä ulkopuolelle lähestyy Ffän luonnetta. Kun siirtyy äkillisesti levosta tekoon, tai varoittaa läheistään vaarasta, jonka äkkiä on nähnyt, tekee sisäisesti Ffän ja jopa ulkoisesti Ffän eurytmia eleen. Ffä on ihana, kevyt, ilmava ja ilmeikäs, kun keskustelussa kiinnittää huomion siihen mitä haluaa kertoa. 

Ffällä puhuttelemme maailmaa ensin nuoruuden kunnioituksella ja sittemmin vanhuuden hengisten voimien käsittelyssä siunauksella.

Vain he, jotka pystyvät epäitsekkäästi kantamaan henkistä voimaa alas ja antamaan sen virrata lävitseen, voivat todella siunata. Lähestymme pappeuden olemusta.

Toinen harjoituis Ffän virittämiseen on esimerkiksi se, kun otamme kirjan hyllystä ja asetamme sen pöydälle. Tekemisen marssijärjestys on, että emme tee keholle mitään ilman äänteen sisäistä havaitsemista. Ffää erityisesti yhdistää olemuksemme kosmokseen, kun havaitsemisellamme koko kehomme virittyy äänteeseen. 

Huolellisen harkinnan jälkeen uskoa jollekin arvokas kirja. Käytä Kkoon Ggee-puolta epäilyksen poistamiseen, ojenna kirja Ffässä ja vahvista tapahtuma Tteessä.

Vuorten rauhallinen iltainen katselu voi luoda havainnoijalle Ffän:

”Kaikkien huippujen yllä on rauha."

Lähteet: Ilja Duwan: Sprachgestaltung und Schauspielkunst (1990), Martin Gull: Äänenmuodostus taiteena (1978), Rudolf Steiner, Marie Steiner-von Sievers: Puheäänen muodostuksen kurssi (1984), Riikka Ojanperä, Leena Tiusanen: Alkupuhelaulun elementeistä Kalevalan kielessä Rudolf Steinerin tutkimusten pohjalta (2011), Rudolf Steiner: Puhe- ja draamataide 1 (2026).

2. Rr	3. Hh	*******	4. Ff	5. Tt
1. Vv	*******	VII. Uu	*******	6. Pp
II. Ii	III. Aa	IV. AUau	V. Ee	VI. Oo
12. Nn	*******	I. AIai	*******	7. Cc
11. Mm	10. Ll	*******	9. Kk	8. Ss

Takaisin Tuli, Konsonantit tai Äännetaiteiluun . . .