Ii

Ensimmäisessä Ii harjoituksessa ratsastetaan ensin Eellä, josta johdetaan sitten Ii. Rudolf Steiner toteaa, että Ee ja Ii tulisi kokea vuorotellen. Siinä on jotain vokaalisarjan orgaanista kehitystä. Eellä ensin vetäydytään maailmasta, sitten aletaan tuntea itsensä joksikin suhteessa muihin ja tämä oma toiseus kasvaa, vahvistuu sisällään. vahvistuneen minän ei tarvitse enää puolustautua maailmaa vastaan, vaan hän alkaa olla tarpeeksi vahva ollakseen selkärangallaan suhteessa maailmaan – eli Ii.

Vihassa ihminen tuntee itsensä vahviten itsensä vahvistamisessa. Aivan kuin Tove Jansonin kertomuksessa Näkymättömästä Nyytistä.

Ystävykset riitautuivat ja sopivat tapaavansa puiston penkillä asian ratkaisemiseksi tiettyyn aikaa. Toista joudutaan odottelemaan. Aikaisemmin tullut istuttuaan jo kauan kasvavalla kärsimättömyydellä, katsoo Eessä polun suuntaan, mistä ystävän olisi tultava, mutta katkaisten katseen täyttyen itsetunnolla Iissä. Hän voi liikkua, hyppiä raivon partaalla huutaen, mutta taas palaten Eehen ja odottavaan katseeseen ja vekslata taas itsensä vihaisesti raivon partaalle. Tärkeää on aina Eessä rentouttaa kaikki lihakset ja Iissä taas jännittäytyä uudestaan.

Voimakkaimmassa vihassa Iin jännitysojennus pysyy kehossa ja vihan liekit törmäilee pään yläpuolella ja taas Ee puristaa kasaan laukaisten jännityksen. Mutta nyt ystävä saapuu. Hänet otetaan vastaan vahvassa Eessä, erillisyydessä, sillä voimakas vihan näkyminen karkoittaisi ystävän. Tässä on hyvä tunnistaa kirkkaat värit.

Iin laajenemisessa ylpeys pysyy kokonaan kehon sisässä. Ihminen turpoaa ja kovettuu. Ylpeys on vankila.

Kuten Christian Morgenstern loistavasti kuvaa runossaan (suomennos Sirpa Honko-Linde):

Tämä on oksankohta puussasi,
johon höylä aina tarttuu:
ylpeytesi,
joka aina uudelleen pakottaa
sinut ahtaisiin saappaisiinsa.

Sisimmän vapauden siipikengin
tahtoisin paeta,
mutta mikään muu
riippumaton toiminta ei
niin katkerasti kolauta ylpeyttä.

Se valtaa sinut: siihen jäykistyt:
kuivannatiseva, vastahakoinen puu:
ylpeän-
jäykistynyt keppi, itselleen
vastenmielinen hupakko ja narri.

Iin esiintyminen Iitä tavoittavissa teksteissä on vain runoilijan luoma apu, mutta oikeastaan se on harvoin niin. Draamakurssilla Steiner käytti esimerkkiä ”Vaara lähestyy” jossa tavoiteltiin Uuta, ikään kuin se olisi kirjoitettu u-äänteellä ”Us nuhut Gufuhr.”

Ylimieliset ihmiset näyttävät kehittävän toisen pään kaulansa ympärille: ylpeydessä, ylimielisyydessä ja vihassa niska turpoaa. Siksi on nenäkin pystyssä.

Mutta Iitä on muutakin. Ii voi ulottua eleenä kehon ulkopuolelle ja tunkeutua koko maailmaan ja sulkea maailman sisäänsä. Ii kohdennettuna myötätuntona säälittävään olentoon vetää tahattomasti käden ojennukseen kohti  kohdetta kämmen ylöspäin. Myötätunnossa kaula kovertuu ja vetäytyy sisäänpäin, toisin kuin ylpeydessä.

Uteliaisuus on Steinerin mukaan heikentynyttä myötätuntoa – tunnetaan empatiaa ilman myötä kärsimistä. Siksi uteliaisuus herättää humoristisuutta. Kun molempien silmien voima on suunnattu yhteen, siristellen terävästi, niin nenänpää yhdessä ylähuulen kanssa voi saada aikaan hyvin koomisen siristyksen. Harjoituksessa voi tähystellä piilosta oman kepposensa onnistumista tai heristellä korviaan itseään venytellen kuullakseen itseään koskevan asian seinän takaa siitä paljastumatta.

Iissä on myös henkinen ulottuvuus, yhteys todelliseen henkeen, niin Iistä tulee kultainen lanka, valonsäde. Piste, joka voi laajentua palloksi tai pallo pisteeksi, on kuvaa Iin suhteesta kaikkeen.

Ii on maailman sana, voimme tunkeutua fyysiseen, sielulliseen ja henkiseen maailmaan Iin avulla. Voimme yhdistyä Iissä maailmaan ja tulla täydellisesti yhdeksi. Sielun ja maailman ykseys tulee todellisuudeksi. Mutta jos laajennus tapahtuu vain itsekkyydessä, rakennan kuplaa, joka on lusiferisen naurettava henkisen maailman edessä.

Vokaalien evoluutiojärjestys on Aa-Ee-Ii-Oo-Uu eli avaudutaan; sulkeudutaan; kohdataan maailma itsekkäästi; halutaan syleillä; on syleilty ja läpäisty. Oon ja Uun välissä on ’umlaut’-äänteet Ää, Öö ja Yy, joissa kaikissa on kamppailun epäselvyyttä.

Minulle nämä, niin kuin Iiinkin räpiköiminen, valottuvat kuin raudan lankeaminen Kalevalassa, että karkaisuvedessä oli kaikenlaisia törkyjä niin rauta oli valmis lyömään veljeään. Äässä ollaan herkkusuuna katetun pöydän ääressä; Öö on onnettomasti rakastunut, Oon rakkaus on revitty kappaleiksi; Yyssä on ahdistusta ja pelkoa pienessä mitättömässä muodossa, puuttuu voima paeta ja vastustaa. Polvet vapisevat, jalat tärisevät, kädet vetäytyvät vartaloon; näky on kaikissa koominen.

Lähteet: Ilja Duwan: Sprachgestaltung und Schauspielkunst (1990), Martin Gull: Äänenmuodostus taiteena (1978), Rudolf Steiner, Marie Steiner-von Sievers: Puheäänen muodostuksen kurssi (1984), Riikka Ojanperä, Leena Tiusanen: Alkupuhelaulun elementeistä Kalevalan kielessä Rudolf Steinerin tutkimusten pohjalta (2011), Rudolf Steiner: Puhe- ja draamataide 1 (2026).

2. Rr	3. Hh	*******	4. Ff	5. Tt
1. Vv	*******	VII. Uu	*******	6. Pp
II. Ii	III. Aa	IV. AUau	V. Ee	VI. Oo
12. Nn	*******	I. AIai	*******	7. Cc
11. Mm	10. Ll	*******	9. Kk	8. Ss

Takaisin Vokaalit tai Äännetaiteiluun . . .