Aleksis Kiven tekstit ovat olleet minulle kuin isä. Törmäsin niihin kesällä 1997. Ensimmäinen oli Lintukoto. Ihastuin ikihyvikseni. Se oli kuin turva, hellivä kehto. Tekstin olemassa olo löi minut ällikällä. Voiko tälläistä olla olemassa?
Saman vuoden syksynä valmistin ensimmäisen koko esityksen Aleksis Kiven runoista. Tottakai siinä oli mukana Lintukoto kokonaan. Lisäksi Keinu, Ikävyys, Kesä-yön alku ja joitakin muita pikku runoja. Kokonaisuuden nimeksi tuli Puhdas kuin lumi, luja kuin pohjantähti.
Seuraavaksi työstin Härkä-Tuomoa. Hioin pitkään sieluani sitä vasten. Itsessäni ja monissa tuttavissani löysin samanlaista syrjäytymisen raatelevaa pintaa. Härkä-Tuomolla pyrin aikoinaan Suomen Lausujain Liittoon taiteilijajäseneksi. En päässyt suoraan, kylläkin koejäseneksi. Näyttöni oli raadin mielestä liian yksipuolinen.
Paimentyttö työstyy samoihin aikoihin. Se teksti ei raadellut, vaan sen myötä olen aina kokenut vahvistuvani. Rakastan Paimentyttöä ja siinä runossa olen eniten kokenut kuvaa taiteellisen elämäni etsinnöistä. Ja juuri työni jatkamiseen olen siitä runosta saanut voimaa.
Atalantta oli raatelevaa ja hyvin syvältä koskettavaa. Siinä kuten Härkä-Tuomossa on tarkkaa analyysiä yhteisön kohtelusta yksilöä kohtaan. Mutta myös Atalantassa rakkauden voima alkaa saada ylimaallisen painon, mikä sinänsä oli hyvin puhdistava kokemus.
Kesä-yössä avautuu ylitsepääsemätön mysteeri. Sen esittämistä en yksinkertaisesti voi lopettaa tekstin käsittämättömyyden takia. Kesä-yössä koen Aleksis Kiven eniten isäksi. Kesä-yössä olen varjeluksessa.
Kontiolan kaski on minulle valtavin runo. Koen sen yhtä suureksi kuin koko Seitsemän veljeksen tarinan. Kontiolan kaski on Aleksis Kiven rakentavin tarina. Siinä on ollut minulle suurta apua aikuisuuteen kasvamisessa.
Parhaillaan ohjelmistossani tulevat jatkamaan Kontiolan kaski ja Täältä tullaan kokonaisuus, mikä pitää sisällään Lintukodon, Kesä-yön ja Paimentytön. Muut tekstit ovat olleet minun kasvukipujani.
Kiitos Aleksi Kivi!
LEATEAtteri 