Ennen olin koko ajan hälytystilassa käänteisessä autismissani. Omanarvontuntoni oli nollassa.
Nyt on toisin.
Muistan kun olin opiskelemassa 1980-luvulla kehitysvammaisten hoitolaitoksessa. Kohtasin monenlaisia autisteja. Yksi heilutti langan päätä ilmassa. Yksi hakkasi päätään kovaan maahan kunnes veri lensi.
Viimeaikojen elämäni tärskyjen ja hoitojen jälkeen monenlaiset diaknoosit ja terapiat ovat tulleet tutuiksi. Päällimmäisenä nyt EMDR – silmien heiluttelu vaakatasossa laidasta laitaan. Rauhoitti kummasti.
Jatkokehittelin terapiaa itselleni. Katselen makuullani yhtä pistettä ja heijaan päätäni sivulta sivulle. Toimii niskani kuonakertymiin.
Kuljen nyt maailmassa heijaten. En enää ole hälytystilassa vaan heijaan. Kesken kasvunen lapsihan minä olen vuosikymmenten jäätyneen hälytystilani jäljiltä, mutta nyt heijaamalla alan kasvaa vastuuntuntoiseksi, läsnäolevaksi aikuiseksi.
LEATEAtteri 