En rakastanut teatteria, minä sairastin teatteria.
Teatteri on ollut minulle aina liian todellista, todellisempaa kuin itse elämä. Uppouduin katsomiseeni täysin, ihan sama mitä esitettiin ja kuka esitti niin katsojana minä pakenin näyttämön todellisuuteen.
Eräillä ulkomaisilla teatterifestivaaleilla sain yhdeltä tuttavalta melkein nyrkistä, kun suosittelin yhtä aivan surkeaa esitystä sen katsottuani. En ole osannut olla sairaudelleni kriittinen.
Vaikka urallani on ollut monenlaista niin kyllä teatteri on ollut sairaudessani pääroolissa. Siitä kaikkinensa kasvoi mahtava utopialinnake suojaksi ololleni. Sen turvissa olin mukamas olemassa.
Nyt kun riisun teatterista sairauteni, niin on mielenkiintoista seurata mitä jää jäljelle. Tiedän sen olevan äänteitä. Muuta en sitten tiedäkkään. Viehkeää!
Tervetuloa katsomaan!
LEATEAtteri 