Luin taas runokirjaa. Tyhjänä mieli selailee. Toivoo löytävänsä jonkun joka tuntuu. Sit löytää. Ihmettelee itsekin miten sopiva ja ymmärtää ettei muuta tänään olisi voinut löytyäkkään, kun on niin outo päivä.
Aale Tynniltä (siltä jolle kerran soitin ja pyysin lupaa esittää Kaarisiltaa ja hän lupasi, mutta jatkoi, että joku toinen runo hänen mielestään sopisi eurytmialle paremmin.) runo Oi päivät, jolloin sydän kohmettuu, kokoelmasta Ylitse vuoren lasisen vuodelta 1949
Oi päivät, jolloin sydän kohmettuu
kuin linnunpoika pesän turvaa vailla!
Käy sielu outona ja uneksuu
viluista unta yksinäisen lailla.
Vereni virta vilkas, tulinen
kun virtaa kankeana
ja nouse sykkien
ei suulle suudelma ja hellä sana –
niin ajan aavistan,
kun makaan maassa multaa täynnä syli
ja ruoho peittää tukan ruskean
ja lehdet sataa kasvojeni yli.
Saan maassa maata liikkumattomana
ja kivi sydämellä,
jost’ aina pulpunnut on laulu vain,
niin iloinen, niin tuskainen ja hellä.
Jumala, katso minuun armahtain,
niin etten kääntyis elämääni selin!
Säteillä saakoot rakkautta vain
ne paivät, jotka elin.
LEATEAtteri 