Aamulla klo 7 puheopettajani Eila Väisänen siirtyi taivaan ylisiin.
Tapasin hänet ensimmäisen kerran Teatteri Mukamaksessa 1994 ja opettajakseni hän tuli syksystä 1995, kun aloitin hänen vuonna 1990 perustamansa Snellman-korkeakoulun puhe- ja draamataiteen linjan opinnot koulun kolmannessa opiskelijaryhmässä.
Ensimmäiset esitykset hänen ohjauksessaan tein syksyllä 1996 Pentti Haanpään novellissa ”Päntän Äijän vajoaminen” puhekuorona sekä eeppisin sooloesityksin otteita Aleksis Kiven kirjasta ”Seitsemän veljestä”. 1999 valmistuin hänen ja opettajakunnan hyväksynnällä näyttämötaiteilijaksi Goetheanumin diplomin.
Viimeksi hän näki minut lavalla 60-vuotis juhlaesityksessäni syyskuussa 2022. Hän kiitti lämpimästä esityksestäni, jossa ei, Eilan sanojen mukaan, ollut mitään pakotettua. Hänen sanansa tuntuivat hyvältä.
Hän oli Rudolf Steinerin ja Marie Steiner von Sieversin puheimpulssin pioneereja Suomessa. Puolisoni teki jo 1985 yhteistyötä Eila Väisäsen kanssa Bomban Paavo Liskin ohjaamassa Kalevala draamassa. Eila ohjasi puhekuoroa ja puolisoni teki rooleja eurytmistina.
Eilan, suuren puhujan, muistelon haluan päättää Eino Leinon sanoin:
RAUHA
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
…
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
…
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämmessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
LEATEAtteri 