Jari Sarasvuosta kuulin ja näin ensimmäisen kerran Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmassa. Sitten sukulaiseni palkkasi hänet yrityksensä henkilökunnan kouluttajaksi. Myöhemmin hän avioitui menestys hiihtäjän kanssa. Viimeksi kuulin hänen talossaan filmatun Antti Tuiskun musiikkivideoita.
Siksi päätin osallistua nykyisessä elämäntilanteessani hänen valmennukseensa oman työni ohella. Viikonloppuisin täysin etänä, ehkä noin tunti ja 30 minuuttia kerralla. Kolme jaksoa 28:sta on jo takana. Matka kestää heinäkuun 11. päivään saakka.

Tähän mennessä olen ideoinut tavoitteellista päämäärääni. Se liittyy muun muassa teatteriini, että saisin nykyisen ohjelmistoni esitykset juoksemaan vuoden 2028 alkuun mennessä. Ihan hullu tavoite, ajatellen sitä miten onneton olen tähän menessä ollut esityksiäni myymään.
Olen myös kirjannut kaikki harmitukseni ja kroonistuneet stressikuormani. Niitä tuli ainakin 18. Niiden vastapainoksi olen yrittänyt hahmottaa yhtä tekijää, joka muuttaisi suhdettani suurempaan osaan noista 18:sta. Ei ole ollut helppoa löytää.
Tuoreimmin olen saanut tanssikaverin itselleni suurimmasta pelostani ja nyt olen tajunnut, että elämykset tällä kurssilla ovat jo sitä luokkaa, että näen parhaaksi kertoa tästä mahdollisimman monelle ja kanavakseni olen valinnut tämän ”Ajankohtaesta” kanavani.
Ette voi enää tähän kertaiseen valmennukseen liittyä. Myynti on jo lopetettu.

Minulle tää on ollut ihmeellistä sattumaa. Ihan pöyristyin kun kuulin eilen, että Jari Sarasvuo on opetellut 21 säkeistöä Hymyilevästä Apollosta ulkoa. Tää on johdatusta, jos mikä.
Tässä vielä kuitenkin esittelynä kurssia pähkinänkuoressa:

Eli vielä 25 jaksoa minulla edessä. Mutta ei siinä kaikki, kun olin miettimässä osallistumista kurssille niin viimeisenä oljenkortena Jari Sarasvuo lupasi, että kun nyt päätät osallistua niin hän lupaa lähettää minulle kirjeen noin joka viikko seuraavan kymmenen vuoden ajan. Eli tulen saamaan yhteensä 521 kirjettä häneltä vuoteen 2036 saakka. Kolme olen jo saanut.
Tässä vielä koko valmennuksen sisällöt jaksoja kohti:



Nyt Sinä Rakas lukijani! Kutsun Sinut seuraamaan tätä valmennukseen osallistumisen matkaani. Kirjaan kokemuksiani ja elämyksiäni enemmän tai vähemmän säännöllisesti aina tuonne heinäkuulle tätä vuotta 2026 asti tälle ”Ajankohtaesta” kanavalleni.
Voit toki lisätä sivustoni linkin laitteesi koti-valikkoon, mutta helpoiten seuraat, kun laitat teatterini sivuston seurantaasi (sinipohjainen linkki tuossa alhaalla), niin saat sähköpostin aina kun jotain uutta ilmestyy.
Tähän loppuun vielä suoralainaus ”Matkan aloitus” -kirjeestä, jonka sain 4.1.2026. ”Luota tähän prosessiin. It works if you work it. Tämä toimii, jos työstät tätä. Minä teen oman osani ja enemmänkin. Tee sinä oma osasi, eikä tarvitse tehdä kuin tarpeeksi. Aika ja maailma toimittavat tulokset.”
Tule ja ole mukana kanssani matkallani!
Seuraa, lue, jaa ja kommentoi!
