Kategoriat
Yleinen

Kyntöön!

9 kuukautta ja 20 päivää sitten Savon Sanomat kertoi, että harjoittelen kahdeksaa lausuntaesitystä.

Kävin juuri nuo esitykset läpi työhuoneella. Totta – kolahti taas vahvasti, että nämä esitykset muodostavat kokonaisuuden, joka pitää saattaa yleisön ääreen jotenkin saman muistin sisään. Tässä ollessani klovnerian parissa aloin jo laistaa tavoitteesta ja ajattelin, että pääsen helpommalla kun valmistan esitykset yksi kerrallaan. Mutta ei. LEATEAtterin ohjelmisto pitää todella pystyä esittämään vaikka sitten saman päivän aikana.

Julkistamispäivä voisi mennä vaikka näin: klo 10 KOLME PUKKIA (lapsille), klo 11 KONTIOLAN KASKI (aikuisille), klo 12:30 RUKKANEN (lapsille), klo 13:30 PIKKU PRINSSI (aikuisille), klo 15 NAURIS (lapsille), klo 16 SELVÄNÄKY (aikuisille), klo 17:30 HÖLYNPÖLYLÄ (lapsille), klo 18:30 HÖVELÖN UNELMA (aikuisille).

Yhdeksän kuukautta on kyllä muuttanut esitysten visuaalisuuden täysin. Klovnerian kautta syntyi siis puheenmuodostuslausujaklovni Pol ka Pel. Hän tulee esittämään tämän koko LEATEAtterin ohjelmiston. Enää ei voi oikeastaan puhua kahdeksasta lausuntaesityksestä.

Esityksissä on käsintettävää lausuntaa pöytäteatteri maustein punaisen nenän takaa. Juuri tajuan miten tuo käsintettävyys sopii minulle niin hyvin, koska pianonsoitto on ollut minulle niin oleellinen ilmaisumuoto vuosikymmeniä.

Tänään kynsin läpi koko ohjelmiston. Läpikyntöön menee aikaa sen neljä tuntia. Voin jo kuvitella julkistamispäivän johonkin maaliskuun loppuun, jos ja kun jaksan enenevässä määrin päivässä tehdä läppäreitä. Miksipä nyt en jaksaisi kun näin hyvän harjoittelupaikan olen saanut Herran huomasta.

Tekijä Jari Miettinen

Taiteellinenjohtaja, joka vastaa LEATEAtterin puheenmuodostuslausujaklovni Pol ka Pellistä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s