Kategoriat
Yleinen

Väinämöisenkannel

On monia pointteja, joita olen jäänyt miettimään ja mietin yhä näyttelijäntyöhön liittyen. Näyttelijä Mihail Tsehov vaati opettaessaan oppilaita lukemaan raamattua. Tai, että ensimmäisen Goetheanumin näyttämöllä oli Ihmiskunnan edustaja -patsas – siis eräänlainen ”Kristus”-veistos. Aika innostavaa.

Werbeck-Svärdströmmin Lauluäänen koulutustie -kirjasta taas sain käsityksen liittymisestä laululla johonkin vapauttavaan ja tervehdyttävään objektiiviseen virtaan. Nyt kolme vuotta maisteriopintojeni jälkeen tuli tuosta Lauluäänen koulutustie -kirjasta vihdoin ymmärrykselleni i-kirjaimen piste pro gradu tutkielmaani Miten puhe on taidetta? (Oulun yliopisto).

Kaikki se mitä kirjoitin pyrkimyksestä puheessa ilmaisumuotoihin on myös pyrkimystä johonkin objektiivisuuteen subjektiivisuuteni alustalla. Mikä saattaa myös tarkoittaa vapauttavaa ja tervehdyttävää, joka taas sointuu hyvin runoilija Albert Steffen puheenvuoroon tulevaisuuden näyttelijäntaiteesta Rudolf Steinerin syksyn 1924 draamaluentojen jälkeisessä keskustelussa.

Mutta ennen kaikkea alan saada vihiä siitä mitä porvarillinen harjoittelumäärä tarkoittaa minun kohdallani taiteessani, jonka olen yksilöidysti nimennyt itselleni ajankohtaisesti suusydäntaiteeksi. Steiner puhui draamaesitelmissään porvarillisesta harjoittelumäärästä jonkun puheen laadullisuuden saavuttamiseksi. Kun kävin Helsingin Snellman-korkeakoulun puhe- ja draamataiteen linjaa peukalosääntönä oli, että ensimmäisenä vuonna harjoitellaan tunti päivässä puhetta, toisena vuonna kaksi tuntia niin, että neljäntenä vuonna päivittäinen harjoittelumäärä on neljätuntia.

Tässä hengessä olen nyt korona-aikana tehnyt itselleni kokeen kuinka paljon tarvitsen puheharjoittelua päivässä, että ohjelmistoni etenee. Tulin tulokseen: 4 tuntia, 36 minuuttia, 47 sekuntia ja 56 sadasosaa. Kutsun tätä ihmiskokeekseni ja Väinämöisenkanteleeksi. Eteriteettini muisti on alkanut kantaa ohjelmistoani (neljää lausuntaesitystä ja neljää pöytäteatteriesitystä), mikä tuosta harjoitteluajasta vie pelkästään tekstiä läpikäyden 1 tuntia, 57 minuuttia, 54 sekuntia ja 28 sadasosaa.

Koko suusydänohjelmisto

Huomaan siis, että alan nauttia elämässä jopa sekunnin sadasosien tarkkuudesta – sitä kai tämä akateeminen koulutus teettää. Ei itsetarkoituksena, mutta kuriositeettinä. Laitoin siis itseäni kansanperinteellä innostaen tekstillisen läpimenon nimeksi Kalevankeihäs ja päivittäisen puheharjoittelun nimeksi Väinämöisenkannel. Mutta siis kaikkien kahdeksan tulevien valmiiden esitysten näyttämölliseksi yhteiskestoksi olen kaavaillut tulevan viisi tuntia. Lausuntaesitykset aina kolmen vartin mittaisia ja pöytäteatteriesitykset puolen tunnin mittaisia.

Tekijä Jari Miettinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s